ЦАРЬ ‒ ЭТО СИМВОЛ РОССИИ, РУССКОГО ЧЕЛОВЕКА!
КОНТАКТЫ
|
ОБЩЕСТВО ПАМЯТИ СВЯТЫХ ЦАРСТВЕННЫХ МУЧЕНИКОВ И АННЫ ТАНЕЕВОЙ В ФИНЛЯНДИИ RY.
|
ЦАРЬ ‒ ЭТО СИМВОЛ РОССИИ, РУССКОГО ЧЕЛОВЕКА! КОНТАКТЫ |
PYHÄT KEISARILLISET MARTTYYRIT JA ANNA TANEEVA SUOMESSA MUISTOYHDISTYS RY.
|
|
 Tuntematon henkilö, igumeni Hariton, munkki Pavlin ja Nunna Maria Anna Aleksandrovna Taneeva (nunna Maria) (29.07.1884 – 20.07.1964), aatelisnainen alkuperältään, oli Venäjän Keisarinnan hovineito. Annasta tuli vähin erin Keisarinnan uskottu ja lähin ystävätär, jolle Keisarinna uskoi huolensa ja johon hän turvautui silloin, kun hovijuonittelut masensivat häntä. ”Milloinkaan en unohda hetkeä, jolloin Keisarinna ensimmäisen yhteisen Suomeen tekemämme kesäristeilyn jälkeen ensi kerran avasi minulle sydämensä. Hän tuli kerran illalla hyttiini ja syleillen minua sydämellisesti sanoi: Jumala on lähettänyt sinut minulle, tästä lähtien en koskaan enää ole yksin”, - Annan muistelmista. Keisarinnan palveluksissa joka päivä olivat Keisarinna ja Anna yhdessä Tsarskoje Selossa. Viime ajat asui Anna keisarillisessa palatsissa. Vuonna 1917 sairastui Anna tuhkarokkoon, ja Keisarinna hoiti häntä. Samaan aikaan tapahtui vallankumous, ja Anna vietiin sairaana vankilaan. Kerenski oli itse tullut hänen huoneeseensa ja huutanut kimeällä äänellään: ”Teidän tulee silmänräpäyksessä pukea yllenne ja lähteä Pietariin”. Anna sai heittää pikaiset jäähyväiset Keisarinnalle. He syleilivät toisiaan, ja Keisarinna viittasi kädellään taivaaseen ja sanoi: ”Siellä saamme aina olla yhdessä”. Anna sai viettää kuukausia Pietari Paavalin linnoituksessa vankina. Häntä kuulusteltiin päivästä päivään. Anna vapautettiin, mutta vain hetkeksi. Hänet vangittiin uudelleen, ja hän sai kiertää vankilasta vankilaan. Elokuussa hänet lähetettiin Suomeen, Suomenlinnaan, missä häntä pidettiin vangittuna muutama kuukausi, ja taas palautettiin Pietariin. Kuulustelut ja pidätykset jatkuivat. Ainoana lohtuna hänelle tässä synkässä tuskassa olivat Keisarin ja Keisarinnan kirjeet. Keisari Nikolai II kirjoitti Tobolskista 10.12.1917: ”On hirveätä ajatella, mitä kaikkea sinun on täytynyt kokea. Meidän on täällä hyvä olla, on niin rauhallista. Sääli, että et ole luonamme. Paljon suuteloita ja siunauksia hartaalta ystävältäsi. Nikolai”. Viime kuulustelukerralla Anna oli tuomittu ammuttavaksi. Ihmeellisesti murhasta pelastunut Anna saapui laittomasti Suomeen vuonna 1921 Suomenlahden jäätä. Anna oli lapsuudesta saakka hyvin uskonnollinen. Asuessaan Suomessa hän sai salaisesti vihkimyksen nunnaksi nimellä Maria Smolenskin skiitassa. Helsingissä hän kävi Uspenskin katedraalissa. ”Sinä Annushka, näen sinua luostarissa… rukoile meidän puolesta, olet pyhä Anna, Jumala kuulee rukouksiasi. Kuolemasi jälkeen ihmiset tulevat haudallesi pyytämään apua, ja Jumala kuuntelee kaikkia, jotka pyytävät häntä puolestasi. Kärsit kaikista, joita rakastat, mutta kärsimyksesi avaavat paratiisin portit, ja sinä näet kaikkia, joita rakasti ja itkit maassa” - saanut Anna ennustuksen. Hänet oli kohtalo valinnut suorittamaan aivan erikoista tehtävää. Eläessään vielä Venäjällä Anna alkoi kirjoittaa muistelmiaan, jotka hän päätti Suomessa. Muistelmat ”Venäjän hovista ja vallankumouksesta oli julkaistu Pariisissa 1922. Porissa (Suomessa), Tukholmassa (Ruotsissa) ilmestyi” 1923. Vuonna 1930 ollessaan munkkina hänellä oli riittävästi aikaa harkita menneisyyden tapahtumia, siksi Anna alkoi kirjoittaa toisen kirjan muistelmia ”Keisarinnan hovineito”. Tämä kirja oli julkaistu Suomessa vain 1987 Irmeli Viherjuuren toimituksessa Otavan kirjapainossa. Siihen kuuluu 200 valokuvaa Anna Aleksandrovnan henkilökohtaisesta valokuva-albumista, jotka myöhemmin luovutettiin Suomen arkistoon, missä ne ovat tähän päivään saakka. Elämä Suomessa oli turvallista, mutta ilman toimeentuloa ei ollut helppoa. Paroni G. Mannerheim oli esitelty Anna Aleksandrovnalle Tsaarin Kylässä vuonna 1908, jolloin Mannerheim palasi takaisin Aasian retkeltä. Suomessa heidän tapaamisensa jatkuivat. Raskailla hetkillä Anna kääntyi henkilökohtaisesti paroni Karl Gustav Mannerheimin puoleen saadakseen apua. Sotamarsalkka ja Suomen presidentti ei kieltäytynyt antamasta Annalle apua. ”Yli kolmenkymmenen vuoden ajan olen tuntenut Rouva Anna Taneieffin, hänen kunnioitettavat vanhempansa ja useat heidän sukunsa jäsenistä ja pyydän täten kaikkia niitä, jotka joutuvat kosketukseen Rouva Taneieffin kanssa - joka paljon kärsineenä sitä paitsi on rautatieonnettomuuden jälkeen invaliidi - suhtautumaan häneen myötämielisyydellä ja ymmärryksellä”. Helsingissä kesäkuun 11. päivänä 1940. Sotamarsalkka G. Mannerheim. Anna oli kärsinyt niin paljon kuin vain joku ihminen ja nainen voi kärsiä. Hän vietti marttyyrin, raskaan ja köyhän elämänsä. Kärsi ihmisten halveksimista, valhetta ja ahdistusta tuntiessaan. Hän ei koskaan ollut syyttänyt ketään, oli vaiti ja kantoi elämän ristiä kärsivällisesti. ”Sinun ristintiesi tuo sinulle taivaan palkintoja, hyvä, lennän ilmassa, ympäröity ruusuilla ja liljoilla. Sielu on kasvanut, mikä oli sinun kärsimyksistä, vuoden olet kestänyt, ja voimat eivät ole heikentyneet. Ristin kautta maineeseen, kaikki kyyneleesi loistavat timantteina Pyhä Marian hahmossa; mitään ei menetetty, hyvä ja paha, kaikki oli kirjoitettu jokaisen elämän kirjassa; kaikki kärsimykset ja kokeet Jumala siunaa ja palkitsee niistä. Kuka sielun antaa omista ystävistään”. Keisarinna Aleksandra Fedorovnan kirjeestä. 6/19.huhtikuuta 1918, Tobolsk. Elämänsä loppuajan hän viettää ehtoota yksinäisyyteen vetäytyneenä, eläen vain muistojensa parissa hiljaisuudessa, unohdettuna ja yksinäisenä hyvin vaatimattomissa olosuhteissa. Loukkaantunut vaikeasti junaonnettomuudessa v. 1905 ja jäi vammaiseksi, hän kärsi myös onnettomuuden seurauksista. Mutta hänellä elämässä oli sellaista että eivät kärsimykset eivätkä nöyryytykset ole voineet häneltä Jumalan Uskoa ottaa pois. Muistelmissansa (1937 v.) hän kirjoitti: ”…Me venäläiset syytämme usein onnettomuuksiin muita haluamatta ymmärtää, että meidän asemamme on meidän oma asiamme, me olemme kaikki syyllisiä, erityisesti korkeat luokat. Harva täyttää velvoitettaan velvoitteen ja Venäjän lukuun. Velvollisuudentunne ei ollut tuttu lapsuudesta; perheissä lapsille ei ole opetettu rakkautta isänmaalle, ja vain suuri kärsimys ja viattomien uhrien veri voi pestä syntimme ja sukupolvien synninteot. Ja vasta silloin Venäjästä tulee suuri ja mahtava meille iloksi ja meidän vihollistemme peloksi”. Vuonna 1941 hän sai Suomen kansalaisuuden ja asui elämän loppuun Helsingissä, 40 vuotta Suomessa. Keisarinnan sanat: ”Taivaassa saamme aina olla yhdessä”, toteutuu. Ludmila Huhtiniemi. Puheenjohtaja Pyhät Keisarilliset marttyyrit ja Anna Taneeva Suomessa muistoyhdistys ry |